Oikeuskäytäntöä: Kunnan alueiden esteettömyys turvattava kaikille

Koska kesä on saapunut, on viimeistään nyt korkea aika korostaa esteettömyyden tarvetta kunnan virkistys- ja vapaa-ajan alueilla.

Välillistä syrjintää voi olla esimerkiksi se, että viranomaisen yleisölle tarkoittamia avoimia tiloja ei pysty käyttämään sellainen henkilö, joka käyttää pyörätuolia tai muuta apuvälinettä. Tällaisesta syrjinnästä voi olla kyse, jos esimerkiksi kunnan uimarannat eivät ole esteettömiä.

Kaikkien kesä, kaikkien uimaranta!

Ketään ei saa syrjiä muun muassa terveydentilan tai vammaisuuden perusteella. Syrjintä on kielletty riippumatta siitä, perustuuko se henkilöä itseään vai jotakuta toista koskevaan tosiseikkaan tai oletukseen.

Suomessa voimaansaatetussa YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksista tehdyssä yleissopimuksessa (vammaisyleissopimus) säädetään, että sopimuspuolten tulisi kieltää kaikki syrjintä vammaisuuden perusteella. Yleissopimuksen periaatteena on muun muassa esteettömyys ja saavutettavuus. Sopimuksessa säädetään myös vammaisten henkilöiden yhdenvertaisesta oikeudesta vapaa-ajan toimintaan.

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan ratkaisussa vuodelta 2022 on edellä mainittua lainsäädäntöä sovellettu vammaiseen henkilöön, joka aktiivisesti käytti muun muassa kaupungin uimaranta-aluetta. Henkilön mukaan uimaranta-alue, kauppatori ja vierasvenesatama eivät olleet kaikilta osin esteettömiä.

Lautakunta katsoi, että siltä osin kuin hakijan käytössä ei ole ollut uimaranta-alueella esteetöntä WC:tä tai uimakoppia, ei hän päässyt yhdenvertaisesti käyttämään uimaranta-aluetta. Hakija ei ollut myöskään ennen kunnan tekemiä parannuksia päässyt yhdenvertaisesti muiden kanssa makkaranpaistopaikalle tai lomakylän vastaanottoon. Hän ei myöskään ollut voinut yhdenvertaisesti muiden kanssa käyttää vierasvenesatamaa tai kauppatorin WC-tiloja.

Edellä mainittuihin paikkoihin pääsemisen voitiin katsoa olevan olennaista ja tarpeellista hakijalle. Koska hakija ei voinut käyttää uimaranta-aluetta ja kauppatoria yhdenvertaisesti muiden kanssa, hän oli näin tullut vammaisuutensa vuoksi asetetuksi muita alueella vierailijoita epäedullisempaan asemaan.

Koska tapauksessa oli kyse siitä, että näennäisesti yhdenvertainen käytäntö saattoi jonkun epäedullisempaan asemaan henkilöön liittyvän syyn perusteella, olettamana oli, että kyse oli välillisestä syrjinnästä, jonka yhdenvertaisuuslain 13 § kieltää.

Yhdenvertaisuuslain 13 §:ssä kuitenkin säädetään, että mikäli käytännöllä on hyväksyttävä tavoite ja tavoitteen saavuttamiseksi käytetyt keinot ovat asianmukaisia ja tarpeellisia, kyse ei ole syrjinnästä. Vastaajan, eli kaupungin, oli siten syrjintäolettaman kumotakseen osoitettava, ettei syrjinnän kieltoa ollut rikottu.

Vastaaja ei kuitenkaan pystynyt tätä osoittamaan. Se, että vastaaja oli myöhemmin – jo tapahtuneen syrjinnän jälkeen ­– parantanut esteettömyyttä osittain, tai että kaupungilla oli suunnitelmia parantaa esteettömyyttä jatkossa, ei kumonnut syrjintäolettamaa. Esteettömyyspuitteita olisi tullut korjata jo aiemmin. Kyse oli siten välillisestä syrjinnästä.

Lautakunta kielsi kuntaa uusimasta tai jatkamasta hakijaan kohdistuvaa syrjintää ja asetti päätöksensä tehosteeksi 5 000 euron uhkasakon. (Ei lainvoimainen).

Aiheesta lisää

• Uimaranta-alueen, kauppatorin ja vierasvenesataman esteettömyys
  
  Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta/jaosto. Tapausseloste 2022. (Ei lainvoimainen)
• Yhdenvertaisuuslaki (1325/2014 )
  
  Finlex
• Yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista
  
  Valtiosopimukset. Finlex