Vuoden 2023 veroprosentit ilmoitetaan Verohallinnolle viimeistään 17.11.2022

Valtuustojen tulee kuntalain 111 §:n mukaisesti päättää kunnan tuloveroprosentista, kiinteistöveroprosenteista sekä muiden verojen perusteista viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä. Verotusmenettelystä annetun lain 91 a §:n mukaan kunnan tulee ilmoittaa seuraavan vuoden veroprosentit Verohallinnolle viimeistään edeltävän vuoden marraskuun 17. päivänä.

Jos marraskuun 17. päivä on muu kuin arkipäivä, ilmoitus tulee tehdä viimeistään sitä seuraavana ensimmäisenä arkipäivänä (Laki säädettyjen määräaikain laskemisesta 150/1930 5 §). Vuoden 2023 tuloveroprosentti ja kiinteistöveroprosentit tulee siis ilmoittaa Verohallinnolle viimeistään torstaina 17.11.2022.

Manner-Suomen kuntien tuloveroprosentit 2023

Sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä pelastustoimen järjestämisvastuu ja siten niiden kustannukset siirretään kunnilta hyvinvointialueille. Tämän takia kuntien tuloja siirretään valtiolle, joka rahoittaa hyvinvointialueiden toimintaa.

Merkittävä osa tulojen siirtoa tehdään kunnallisveron kautta. Ansiotuloverotukseen tehtävät muutokset toteutetaan niin, että niillä on mahdollisimman vähän vaikutusta verovelvollisten verotuksen tasoon. Näin ollen kaikkien Manner-Suomen kuntien tuloveroprosentteja alennetaan yhtä paljon: 12,64 prosenttiyksikköä.

Kuntien vuoden 2023 tuloveroprosenttien määräämisestä on säädetty Sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain 55 §:n muuttamisesta annetussa laissa.

Vastaavasti on säädetty Verotusmenettelystä annetun lain 91 b §:n muuttamisesta annetussa laissa. Säännöksen tarkoituksena on estää verotuksen kiristyminen sen johdosta, että kuntien tehtävien siirtäminen hyvinvointialueille ja valtion rahoituksen piiriin edellyttää valtion veron korotuksia.

Tuloveroprosentti vuodelle 2023 ilmoitetaan siis prosenttiyksikön sadasosan tarkkuudella. Manner-Suomen kuntien vuoden 2023 tuloveroprosentit löytyvät kootusti uutisen lopussa liitteenä olevasta taulukosta.

Vuoden 2023 kiinteistöveroprosentit

Kiinteistöverolain 11 §:n mukaan kunnanvaltuusto määrää kunnan kiinteistöveroprosenttien suuruuden laissa säädettyjen vaihteluvälien rajoissa ja sadasosan tarkkuudelle vuosittain etukäteen samalla, kun se vahvistaa varainhoitovuoden tuloveroprosentin. Kunnan tulee ilmoittaa kiinteistöveroprosentit Verohallinnolle viimeistään verovuotta edeltävän vuoden marraskuun 17. päivänä.

Kiinteistöveroprosentit ilmoitetaan puolestaan prosentin sadasosan tarkkuudella. Kiinteistöverolain perusteella vuodelle 2023 kiinteistöveroprosenttivälit ovat:

  • Yleinen kiinteistöveroprosentti tulee määrätä välillä 0,93–2,00 %
  • Vakituisen asunnon kiinteistöveroprosentti tulee määrätä välillä 0,41–1,00 %
  • Muiden asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti tulee määrätä välillä 0,93–2,00 %
  • Voimalaitosten kiinteistöveroprosentti voidaan määrätä välillä 0,93–3,10 %
  • Yleishyödyllisen yhteisön veroprosentti voidaan määrätä välillä 0,00–2,00 % (kiinteistöveroprosentiksi 0,00 vain, jos valtuusto on erikseen näin määrännyt. Jos erillistä veroprosenttia ei ole päätetty, jätetään ilmoituskenttä tyhjäksi.)
  • Rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöveroprosentti voidaan määrätä välillä 2,00–6,00 % (Huom! KiintVL 12 b §:ssä mainituissa kunnissa alaraja on kunnanvaltuuston määräämä yleinen veroprosentti + 3,00 %)

Ilmoitus suositellaan tehtäväksi välittömästi valtuuston päätettyä veroprosenteista. Sähköinen ilmoitus Verohallintoon tulee tehdä viimeistään torstaina 17.11.2022.

Kuntaliiton asiantuntijat, jotka voivat kertoa lisää

Löydä lisää sisältöä samoista teemoista

Kuntavaalit 13.4.2025

Kuntaliitto kampanjoi kuntavaaleissa kuntien ja kaupunkien roolin esiin nostamiseksi. Onneksi on kunnat!

Tutustu vaalisivustoomme!