Ruusuvuoren koulun Korso Valittaa -toiminnalle yhteisöllisyyttä edistävästä ja yksinäisyyttä ehkäisevästä toiminnasta vuoden 2022 Cygnaeus-palkinto

Lasten ja nuorten kokema yksinäisyys ja ahdistus on lisääntynyt huolestuttavasti. Koronatilanne on varjostanut arkea jo pitkään, ja Venäjän hyökkäys Ukrainaan on aiheuttanut pelkoa ja huolta. Opetushallitus on halunnut yhteistyössä Kuntaliiton kanssa nostaa Cygnaeus-palkinnolla esiin toimintaa, joka on edistänyt yhteisöllisiä kohtaamisia ja yksinäisyyden lievittämistä. Palkinto myönnetään yksilölle, hankkeelle tai yhteisölle, joka on edistänyt tasa-arvoisia ja yhdenvertaisia oppimismahdollisuuksia Suomessa.

Perusturvallisuuden tunteen vahvistamiseksi ja yksinäisyyden ehkäisemiseksi on entistä tärkeämpää tulevaisuususkon, yhteisvastuullisuuden ja yhteisöllisyyden vahvistaminen. Yhteisvastuullisuuden ajatukseen sisältyvät yhteisöllisyys, myötätunto ja toisten ihmisten kunnioittaminen.

Vuoden 2022 Cygnaeus-palkinnon saajaksi on valittu Ruusuvuoren koulun Korso Valittaa - toiminta.

- Toiminnan ideana on, että kaikki saavat osallistua paremman tulevaisuuden rakentamiseen oman kokoisin askelin. Visio siitä, että ketään ei jätetä yksin, rakentaa sosiaalisesti kestävämpää yhteiskuntaa ja luo uskoa tulevaan, tiivistää Maria Salenius Kuntaliitosta.

Palkintofinalisteiksi Cygnaeus-kilpailuun valikoituivat Ruusuvuoren koulun lisäksi Savon ammattiopiston TELMA-koulutus, Gradian Opiskelijoiden hyvinvoinnin kehittämisohjelma 2020+ sekä Tampereen ammattikorkeakoulun Eläytyen osalliseksi-hanke (ELOS).

- Me Kuntaliitossa toimimme kaikkien Suomen kuntien edunvalvojana ja kumppanina, ja yhtenä tehtävänämme on tukea kuntien työtä hyvinvoinnin, yhdenvertaisuuden ja kestävän kehityksen edistämiseksi. Sivistyspalvelut, koulut mukaan lukien, ovat jatkossa kuntien toiminnan ydintä. Ruusuvuoren koulun toiminta on ollut ansiokasta ja esimerkillistä toimintaa yhteisöllisemmän oppimisympäristön rakentamiseksi ja lasten, nuorten ja perheiden yhdenvertaisuuden lisäämiseksi, Salenius jatkaa.

Kunniamaininnalla palkittiin Gradian Opiskelijoiden hyvinvoinnin kehittämisohjelma 2020+.

Palkinnon saajan valitsivat Terapeutti Ville eli Ville Merinen ja VTT, dosentti Sofia Laine. Palkinto jaettiin 19.12. järjestetyssä tilaisuudessa Ruusuvuoren koululla.

Opetushallitusta edeltäneen Kouluhallituksen aikoinaan perustamaa Cygnaeus-palkintoa myönnettiin alun perin elämäntyöpalkintona. Vuonna 2019 palkintoa alettiin jakaa uudistuneena, ja tänä vuonna sillä haluttiin nostaa esiin toimintaa, joka on edistänyt yhteisöllisiä oppimis- ja harrastusympäristöjä ja pyrkinyt vähentämään yksinäisyyttä.  

Cygnaeus-palkinnon jakotilaisuus (Youtube-linkki)

Lisätietoa Cygnaeus-palkinnosta ja finalisteista

Kuntaliiton asiantuntijat, jotka voivat kertoa lisää

Löydä lisää sisältöä samoista teemoista

Kuntavaalit 13.4.2025

Kuntaliitto kampanjoi kuntavaaleissa kuntien ja kaupunkien roolin esiin nostamiseksi. Onneksi on kunnat!

Tutustu vaalisivustoomme!

Mukaan verkostoperuskoulu-hankkeen päätösseminaariin!

Hankkeessa on haettu uudenlaisia ja joustavia ratkaisuja sekä yhteistyötä koulutuksen saatavuuden ja saavutettavuuden turvaamiseksi.

Webinaari hankkeen tuloksista 23.1.2025!

Eurooppalainen tasa-arvon peruskirja

Tutustu uuteen Eurooppalaiseen tasa-arvon peruskirjaan

Tasa-arvon peruskirja tukee kuntia tasa-arvotyössä ja tasa-arvolainsäädännön toteuttamisessa. Kyseessä on vapaaehtoinen sitoumus viedä olemassa oleva lainsäädäntö ja kansainväliset sopimukset käytäntöön kunnissa ja alueilla. Peruskirja toimii samalla myös tasa-arvotyön kehittämisen välineenä ja keskusteluttajana.

Tutustu oppaaseen!

Muutoksenhakuohjemallit varhaiskasvatuksen, opetuksen ja koulutuksen toimialalla

Erikoislainsäädäntöön sisältyvät muutoksenhakusäännökset syrjäyttävät kuntalaissa säädetyn muutoksenhaun. Lue lisää