Digiä kuntatyössä

Vihreästä digistä vauhtia Lahden kaupunkikehittämiseen

Tämän vuoden Euroopan ympäristöpääkaupunki Lahti on tuonut ympäristöarvot vahvasti mukaan myös digikehittämiseen. Kaupunki tavoittelee hiilineutraaliutta vuoteen 2025 mennessä, ja digitalisaatiosta haetaan tukea tavoitteen toteutumiseen.

Lahden kokeilukulttuuri tarjoaa asukkailleen tilaisuuksia havahtua omiin ympäristövalintoihin, ja esimerkiksi liikkumisen palvelujen kehittäminen entistä kestävimmiksi tekee mahdolliseksi kaupunkilaisten jokapäiväiset teot päästöjen vähentämiseksi.

Olisiko vihreämpi kaupunki myös onnellisempi kaupunki? Tätä kysymystä Lahdessa lähestytään myös kaupunkilaisten palvelukokemuksia parantamalla: kun asioiden hoitaminen tulee sujuvaksi digitaalisissa kanavissa, ”asiat juoksevat ihmisten juoksemisen sijaan”. Vuonna 2019 yliopistokaupungiksi muuttuneessa Lahdessa päästään nyt tekemään myös entistä vahvemmin tutkimuksellista ja yrityksiä huomioivaa kehitystyötä.

Lue lisää Lahden ”green digistä” Kuntaliiton ja Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n Digiä kuntatyössä -sarjan kuvauksesta.

Digiä kuntatyössä

Digiä kuntatyössä - digitalisaatio ja työn murros

Työ muuttaa muotoaan kunnissa. Millaisin kyvykkyyksin ja osaamisin kunnat vastaavat työn murrokseen?

lateral-image-left
Löydä lisää sisältöä samoista teemoista
Digisumpit-kuvituskuva.

Tervetuloa digisumpeille!

Digisumpit on torstaisin pidettävä etätilaisuus kuntien digikehittäjille. Digisumpit on tarkoitettu kuntien osaamisen jakamista ja verkostoitumista varten. 

Digisumppien ajankohdat ja aiheet.

Kuntaliiton ratkaisut teknisen toimen osaajapulaan

Teknisen alan työvoimapula on pahenemassa. Kunnista puuttuu kaavoittajia, rakennustarkastajia, kiinteistöinsinöörejä ja rakennuttajia sekä monia muita maankäytön, rakentamisen ja infrapalvelujen ammattilaisia.

Tutustu Kuntaliiton ratkaisuihin!