Päätöksenteko ja kokousmenettely

Päivitetyn hallintosäännön voimaantulo

Hallintosäännön ja sen muutosten voimaantulo on herättänyt kysymyksiä kuntakentällä. On epätietoisuutta siitä, voidaanko hallintosääntöä noudattaa ennen kuin sen hyväksymistä koskeva päätös on saanut lainvoiman. Mahdollinen valitushan voisi siirtää päätöksen lainvoimaiseksi tuloa vaikka vuodella.

Mistä on kyse?

Hallintosäännössä on kysymys kunnan sisäisen hallinnon ja toiminnan järjestämisestä. Tästä syystä on vakiintuneesti katsottu, että hallintosääntöä voidaan soveltaa heti kun se tai sen muutos on hyväksytty.

Päivitettyä hallintosääntöä voidaan soveltaa heti siitä tehdyn päätöksen jälkeen

Hallintosääntö voi siten tulla voimaan, vaikka asian hyväksymistä koskeva päätös ei olisi lainvoimainen. Tästä syystä hallintosääntöä voidaan noudattaa heti kun sitä koskeva päätös on tehty. Tämä edellyttää, että kokouksen pöytäkirja on tarkastettu.

Tiivistetysti: Jos hallintosäännön tai sen muutoksen hyväksymistä koskeva pykälä tarkastetaan heti valtuuston kokouksessa, on hallintosääntöä mahdollista soveltaa vaikka samassa kokouksessa tehtävissä päätöksissä, esimerkiksi henkilövalinnoissa.
 

Aiheesta lisää

Kuntaliiton asiantuntijat, jotka voivat kertoa lisää

Löydä lisää sisältöä samoista teemoista

Kuntamarkkinat 18.-19.9.2024!

Kuntamarkkinat tarjoaa vuosittain kahden päivän ajaksi monipuolista ja ajankohtaista tietoa. Kuntamarkkinat on ideoita pulppuava julkisen sektorin vuoden suurin foorumi, joka järjestetään Kuntatalolla Helsingissä.

Tutustu ohjelmaan ja ilmoittaudu jo mukaan!