Turpeen käytön vähentäminen on toteutettava hallitusti

Fossiilisten polttoaineiden käytöstä luopuminen on luonteva ja kunta-alan ilmastotavoitteita palveleva kehityssuunta, johon toimijat ovat jo voineet varautua tuotantokapasiteettinsa suunnittelussa. Myös päästökauppa ohjaa kehitystä aiempaa huomattavasti tehokkaammin. Päästökauppa vähentää myös turpeen käyttöä vuotta 2030 lähestyttäessä ja sen jälkeenkin.

Paikallisesti, alueellisesti ja vain harvoissa jäsenmaissa käytettävät polttoaineet eivät kuulu EU:n energiaverodirektiivin piiriin. Siksi EU-jäsenmaat saavat itse päättää turpeen verottamisesta tai sen käytön tukemisesta. Esimerkiksi Ruotsissa turvetta ei verota. Suomessa turpeen verottaminen on puhtaasti kansallinen päätös. EU-maista turvetta käytetään merkittävästi vain Suomessa, Ruotsissa ja Irlannissa.

Turpeen käytön kustannuksiin vaikuttaa verotuksen lisäksi myös CO2-päästöoikeuden hinta. Päästökaupan piirissä on noin 90 % energiaturpeen käytöstä. Hiilidioksiditonnin hinta mateli monen vuoden ajan 5 euron tasolla, mutta ennen koronakriisiä se oli noussut jo 25 €/tonni -lukemiin. Parissa vuodessa moninkertaistunut päästötonnin hinta ohjaa voimalaitoksia polttoaineenhankinnassa pois myös turpeen käytöstä, koska turpeen polttaminen aiheuttaa hiilidioksidipäästöjä – ja vaatii päästöoikeuksia – samalla tavalla kuin kivihiili, maakaasu ja öljy. EU:n Vihreän kehityksen ohjelma (Green Deal) mitä luultavimmin nostaa päästöoikeuden hintaa entisestään tulevaisuudessa, vaikka koronaepidemian aikana hinta on heilahdellut 15–20 €/tonni -tasolla.

Kuntaliitto pitää tärkeänä, että

• Turpeen käytöstä luopuminen toteutetaan hallitusti. Tämä edellyttää huolellista vaikutusten ennakkoarviointia ja niiden mukaan kohdennettuja kansallisia tukitoimia kohtuuttomien paikallisten ja alueellisten vaikeuksien välttämiseksi.
• Muutoksen toteuttamisessa huomioidaan alueellinen oikeudenmukaisuus.
• Siirtymävaiheessa on hyödynnettävä tarjolla olevia tukia, erityisesti EU:n oikeudenmukaisen siirtymän rahastoa sekä hallituksen suunnittelemaa ilmastorahastoa. EU:n komission esittämän Itä- ja Pohjois-Suomen lisäksi merkittäviä turpeen tuotanto- ja käyttöalueita löytyy mm. Etelä-Pohjanmaalta, Keski-Suomesta ja Satakunnasta, mikä on huomioitava kansallista kantaa muodostettaessa. Useissa kunnissa turve on yhä merkittävä polttoaine ja tuotannon liian nopea alasajo aiheuttaisi kuntien energiantuotantoon haasteita ja merkittäviä uudelleen investointeja energiantuotannon järjestelmiin. Oikeudenmukaisen siirtymän rahastosta tuettavissa toimissa on oltava mahdollista tukea myös investointeja uusien teknologioiden käyttöön ottamiseksi. Oikeudenmukaisen siirtymän rahaston tuki ei kuitenkaan kata koko Suomea. Siksi on harkittava myös kansallisia tukitoimia kohtuuttomien paikallisten ja alueellisten vaikeuksien välttämiseksi.
• Suomen energiatuotannon huoltovarmuuden turvaamiseksi turpeen käyttöä ei lasketa alle Huoltovarmuuskeskuksen arvioiman minimitason (noin 5 TWh/vuosi), joka on noin kolmasosa nykyisestä käytöstä. Turpeen käytön kieltäminen kokonaan on mahdollista, jos korvaava vastaavan huoltovarmuuden turvaava teknologia – joka vähentää oleellisesti tai jopa nollaa kasvihuonekaasupäästöt – on otettavissa käyttöön (ml. siirtymätuki). Tällöin on otettava huomioon turvetta käyttävien laitosten käytettävyys niiden teknisen käyttöiän loppuun saakka, mikä edellyttää siirtymäajan ulottumista vähintään vuoteen 2040 saakka.

Lisätietoja:

Vesa Peltola, energia-asiantuntija, p. 040 568 7145, vesa.peltola(a)kuntaliitto.fi

Miira Riipinen, ympäristöpäällikkö, p. 040 824 4401, miira.riipinen(a)kuntaliitto.fi