Yli 70 kuntaa tavoittelee Suomen liikkuvimman kunnan titteliä
Suomen liikkuvimman kunnan tittelistä kisaa tänä vuonna yli 70 kuntaa eri puolilta Suomea. Toista kertaa järjestettävässä kilpailussa etsitään kuntaa, joka on onnistunut liikunnan avulla vahvistamaan paikkakuntansa elinvoimaisuutta ja yhteisöllisyyttä.
- On hienoa, että kilpailuun osallistuu isoja ja pieniä kuntia ympäri maata. Kunnissa tehdään hienoa työtä liikunnan edistämisessä ja finalistien valinta tuleekin olemaan haastavaa, kertoo liikunta- ja nuorisoasioiden erityisasiantuntija Teemu Japisson.
Seuraavaksi Kuntaliiton asiantuntijaraati valitsee ehdokkaista kolme finalistia, jotka julkistetaan Ylen suorassa lähetyksessä 8.12.2018.
Kilpailu on tänäkin vuonna osa valtakunnallisen Urheilugaalan ohjelmaa ja voittaja palkitaan Uno-pokaalilla Helsingin Hartwall Arenalla 17.1.2019 järjestettävässä gaalassa.