INTERREG EUROPE tukee kokemusten ja tiedon vaihtoa

INTERREG EUROPE-ohjelma tukee julkisten ja julkisluonteisten viranomaisten yhteistyötä aluekehityksen tavoitteiden ja ohjelmatyön parantamiseksi. Hanketoiminta keskittyy kokemusten ja näkemysten vaihtoon sekä kiinnostavien toimintamallien hyödyntämiseen oman alueen kehittämisessä. Ohjelman neljäs ja viimeinen hakukierros järjestetään ajalla 7.5.-22.6.2018. Työ- ja elinkeinoministeriö sekä Kuntaliitto järjestävät yhdessä neljättä hakukierrosta koskevan infotilaisuuden 2.5. Helsingissä.

Ohjelman kolmanteen hakuun viime vuonna jätettiin kaikkiaan 234 hakemusta. Viime maaliskuussa rahoitettavaksi hyväksyttyjen 54 hankkeen joukossa on kaksi suomalaisvetoista hanketta sekä suomalaisia partnereita 16 muussa hankkeessa (mm. maakuntien liittoja, seudullisia kehitysyhtiöitä, yliopistoja sekä ammattikorkeakouluja). Kaikkiaan 62 suomalaista organisaatiota on mukana tähän mennessä hyväksytyissä hankkeissa.

INTERREG EUROPE-ohjelma tukee julkisten/julkisluonteisten tahojen yhteistyötä aluekehityksen tavoitteiden ja ohjelmatyön vaikuttavuuden parantamiseksi. Tällä kaudella ohjelmasta tuettava toiminta kohdentuu vahvasti kasvun ja työllisyyden tavoitteeseen, jota Suomessa toteuttaa erityisesti Kestävää kasvua ja työtä rakennerahasto-ohjelma 2014-20 sekä eurooppalaisen alueellisen yhteistyön ohjelmat.

Lisätietoja INTERREG EUROPE -ohjelmasta ja neljännestä hausta:

Kuntaliiton asiantuntijat, jotka voivat kertoa lisää

Löydä lisää sisältöä samoista teemoista

Kuntamarkkinat 18.-19.9.2024!

Kuntamarkkinat tarjoaa vuosittain kahden päivän ajaksi monipuolista ja ajankohtaista tietoa. Kuntamarkkinat on ideoita pulppuava julkisen sektorin vuoden suurin foorumi, joka järjestetään Kuntatalolla Helsingissä.

Tutustu ohjelmaan ja ilmoittaudu jo mukaan!