Ruotsalaiset ja norjalaiset ovat kustannustehokkaampia eläinlääkäripalvelujen järjestämisessä

Maa- ja metsätalousministeriö teetti Luonnonvarakeskuksella selvityksen, jossa kartoitettiin eläinlääkäripalvelujen kustannukset ja saatavuus Suomessa sekä selvitettiin kustannukset ja palvelujen järjestämistapaa Ruotsissa ja Norjassa. Eläinlääkäripalvelujen saantinopeus on kaikissa maissa samalla hyvällä tasolla. Suomessa kunnilla on laajimmat velvoitteet ja korkeimmat kustannukset.

Ruotsissa kustannukset ovat noin viidesosa Suomen kustannuksista ja piirieläinlääkärijärjestelmä rahoitetaan pääosin asiakkailta perittävillä maksuilla. Norjassa eläinlääkäripalveluista vastaavat pääasiassa yksityiset ammatinharjoittajat, joille valtio maksaa päivystysmäärärahaa ja sekä erillistä kannustinmäärärahaa niissä kunnissa, joissa ”elinkelpoisuus” on heikentynyt. 

Suomessa kunnan velvollisuus on järjestää peruseläinlääkäripalvelut ja kiireellinen eläinlääkäriapu kaikkina vuorokaudenaikoina kaikille eläimille. Lemmikkieläinten omistajat haluavat usein erikoiseläinlääkäritasoista palvelua, jota kunnaneläinlääkäri ei periaatteessa voisi tarjota, sillä silloin hän kilpailee markkinoilla yksityisen toimijan kanssa. Yksityisten eläinlääkäripalvelujen tarjonta on viime vuosina lisääntynyt kovalla vauhdilla ja selvityksen mukaan se voisi edelleen lisääntyä, mutta ei kannattavana kaikkialle Suomeen. Yksityisen palveluntarjonnan etuna pidettiin palvelun laatua ja kattavuutta sekä erikoistumisen mahdollisuutta. Samalla kuitenkin nousi esiin huoli eläimen omistajalta perittävien maksujen nousemisesta. 

Suurimpana tulevaisuuden haasteena nostettiin päivystyksen järjestäminen kattavasti koko maassa. Kattavan päivystyspalvelun tarjoaminen edellyttää riittävän laajaa eläinlääkäreiden ryhmää ja etenkin syrjäseuduilla liian pieni asiakaspohja ja pitkät välimatkat voivat vaikeuttaa taloudellisesti kannattavan eläinlääkäripalvelun ja päivystämisen järjestämistä. Eläinlääkintähuollon siirtyminen kunnista maakuntaan helpottanee päivystyksen organisointia, mutta samalla tulisi arvioida uudelleen yhteiskunnan velvoitteet ja tuki eläinlääkäripalvelujen järjestämisessä. Olisiko meillä mahdollista ottaa oppia naapurimaista?

• Tavoitteena on, että eläinlääkäripalveluja on jatkossakin saatavana kaikille.
• Yhteiskunnan panos tulee ohjata pääsääntöisesti päivystyksen järjestämiseen erityisesti tuotantoeläimille sekä niille alueille, joilla eläinlääkäripalvelujen järjestäminen ei markkinaehtoisesti ole mahdollista.
• Eläinlääkäripalveluiden järjestämisessä tulisi nyt muutostilanteessa avoimesti pohtia erilaisia vaihtoehtoja maakunnassa myös kustannustehokkuuden näkökulmasta.

Lisää aiheesta

• Selvitys ja esitykset:
  
  Luonnonvarakeskus LUKE