ARTTU2-tutkimus:

Kuntastrategiat digitalisaation ohjausvälineenä

Tuoreessa ARTTU2-tutkimuksessa ”Kuntastrategiat digitalisaation ohjausvälineenä” on selvitetty kuntien digitalisaatiolle asettamia tavoitteita kuntastrategioissa, muun muassa mitä digitalisaatioon liittyviä tavoitteita kunnat ovat asettaneet ja millä toimenpiteillä ne ovat pyrkineet saavuttamaan tavoitteensa. Raportti sisältää myös kuntastrategian laadintaa ja sisältöä koskevia kehittämisehdotuksia sekä ehdotuksen digitalisaatiotavoitteiden mittaristoksi.

Tutkimuksen mukaan tutkimuksen kohteina olevilla kunnilla ei ole valtuustokaudella 2013–2016 ollut sellaisia selkeitä strategisia tavoitteita, joilla pyritään synnyttämään uusia toimintamalleja tai muuttamaan kunnan roolia enemmän palvelujen tuottajasta palvelujen mahdollistajaksi tieto- ja viestintäteknologiaa hyödyntämällä. Näyttäisi siltä, että suurin osa kunnista ei ole lähtenyt tavoittelemaan teknologiakehityksen avulla uusien toimintamallien saavuttamista, vaan pääpaino on ollut nykyisten toimintatapojen kehittämisessä tuloksellisemmiksi ja vaikuttavammiksi.

Tutkimuksen perusteella on havaittavissa, että digitalisaatioon liittyvät kehittämistoimenpiteet ovat sellaisia, joita on haluttu koota kunnissa omaan ohjelmaan. Strategian ja ohjelman välille toivotaan selkeää yhteyttä, mikä antaisi edellytykset sille, ettei ohjelma jää irralliseksi osaksi strategiaa, ja toisaalta strategiasta muodostuisi aidosti toimintaa ohjaava väline.

Kuntien strategia-asiakirjojen mukaan palvelujen digitalisointia tehdään kunnissa pitkälti kuntakohtaisesti jokaisen kunnan omista tarpeista lähtien. Digitalisoinnissa on kuitenkin viimeisen muutaman vuoden aikana alettu tekemää kuntien välistä yhteistyötä sekä hyödyntää myös valtakunnallisia ratkaisuja.

Tutkimus kohdistui 40 ARTTU2-tutkimuskuntaan sekä viiteen muuhun suureen kaupunkiin. Tutkimusaineistona on käytetty kuntien asiakirjoja valtuustokaudelta 2013-2017 sekä kuudessa case-kunnassa tehtyjen haastattelujen aineistoja. Tutkimus on osa Kuntaliiton koordinoimaa laajaa ARTTU2-tutkimusohjelmaa ja se on tehty Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksen tutkijoiden toimesta.

 

Raportti: Isamaria Räsänen, Tommi Oikarinen, Niko Vartiainen ja Tomi Voutilainen: Kuntastrategiat digitalisaation ohjausvälineenä - Tavoitteista tuloksiin kuntien toiminnan digitalisoinnissa. Acta nro 267. Itä-Suomen yliopisto ja Suomen Kuntaliitto. Helsinki 2017.

Lisätietoja: projektitutkija Tommi Oikarinen, s-posti: tommi.oikarinen(at)uef.fi ja professori Tomi Voutilainen, Itä-Suomen yliopisto, p. 040 5956801, s-posti: tomi.voutilainen(at)uef.fi sekä ARTTU2-tutkimusohjelmasta tutkimuspäällikkö Marianne Pekola-Sjöblom, p. 050 337 5634, s-posti: marianne.pekola-sjoblom(at)kuntaliitto.fi

 

ARTTU2-ohjelma ja tutkimuskunnat

ARTTU2-ohjelma selvittää, miten uudistukset ovat vaikuttaneet kuntien palveluihin, talouteen, demokratiaan ja johtamiseen, henkilöstövoimavaroihin sekä yhdyskuntarakenteeseen ja elinvoimaan.

Ohjelmassa on mukana 40 tutkimuskuntaa, jotka edustavat erikokoisia ja -tyyppisiä kuntia eri puolilta Suomea. ARTTU2 on jatkoa vuosina 2008–2012 toteutetulle, vastaavantyyppiselle Paras-arviointitutkimusohjelmalle. Ohjelma on eri tutkimustahojen yhteinen, ja sitä koordinoi Kuntaliitto.

ARTTU2-tutkimuskunnat: Askola, Espoo, Hattula, Hirvensalmi, Hollola, Hämeenlinna, Inari, Jyväskylä, Kankaanpää, Keitele, Kemiönsaari, Keuruu, Kokkola, Kotka, Kurikka, Kuusamo, Lappeenranta, Lempäälä, Liperi, Mikkeli, Mustasaari, Nivala, Oulu, Paltamo, Parkano, Petäjävesi, Pudasjärvi, Raasepori, Raisio, Rautalampi, Salo, Sipoo, Säkylä, Tampere, Tornio, Turku, Vaasa, Vantaa, Vimpeli, Vöyri.

Tutkimusohjelman verkkosivut: www.kuntaliitto.fi/arttu2

Kuntaliiton asiantuntijat, jotka voivat kertoa lisää

Kuntastrategiat digitalisaation ohjausvälineenä - Tavoitteista tuloksiin kuntien toiminnan digitalisoinnissa

Acta nro 267. Tutkimuksessa on selvitetty kuntien digitalisaatiolle asettamia tavoitteita kuntastrategioissa, mm. mitä digitalisaatioon liittyviä tavoitteita kunnat ovat asettaneet ja millä toimenpiteillä ne ovat pyrkineet saavuttamaan tavoitteensa.

narrow

ARTTU2-tutkimusohjelma

Kunnissa toteutettujen ja tulevien uudistusten tutkimusohjelma vuosina 2014 - 2018

narrow
Löydä lisää sisältöä samoista teemoista