Kuntaliitto selvittää Kiky:n säästövaikutuksia kyselyllä

Suuri osa hallitusohjelman kuntiin kohdistuvista sopeutustoimista on luonteeltaan sellaisia, että niiden toteutuminen riippuu vahvasti kuntien päätöksistä. Tällaisia toimia ovat esimerkiksi terveydenhuollon asiakasmaksut, varhaiskasvatusoikeuden rajaaminen sekä omais- ja perhehoitajien vapaat. Samaan aikaan myös kilpailukykysopimukseen liittyvän työajanpidennyksen odotetaan tuovan säästöjä. Näiden säästöjen oletetaan tuovan kuntatalouteen helpotusta, ja säästöjen perusteella leikataan myös kuntien valtionosuuksia vastaavasti.

Toistaiseksi hallituksen kuntia koskevassa kehysvalmistelussa on hyödynnetty lähinnä lainvalmistelussa etukäteen tehtäviä laskennallisia vaikutusarvioita. Päätösten toteutumista ja vaikutusarvioita ei ole perinteisesti seurattu jälkikäteen, ainakaan systemaattisesti. Tällaiselle ajantasaiselle tiedolle on kuitenkin suuri tarve, jotta saataisiin tarkempi kuva siitä missä laajuudessa hallituksen säästötoimet ovat ylipäätään toteutuneet ja mikä vaikutus niillä on ollut kuntien ja julkisen talouden kestävyyteen.

Kuntaliitto on laatinut yhdessä valtiovarainministeriön kanssa kyselyn hallitusohjelman ja kehysriihen vaikutuksista kuntien ja kuntayhtymien talouteen. Kyselyn tavoitteena on tuottaa nykyistä tarkempaa tietoa siitä, missä määrin edellä mainitut toimet ovat toteutuneet kunnissa. Tietoa käytetään hyväksi mm. valtion talousarviosuunnittelussa ja julkisen talouden suunnitelmassa. Se antaa arvokasta tietoa päätöksentekijöille tavoiteltujen ja toteutuneiden säästöjen mahdollisesta kuilusta.

Kysely on avoinna 9.6.2017 asti ja se on suunnattu kuntien taloudesta vastaaville. Kyselyyn toivotaan myös sairaanhoitopiirien ja muiden terveydenhuollon kuntayhtymien vastauksia.

Linkki kunnille ja kuntayhtymille suunnattuun kyselyyn:

https://www.webropolsurveys.com/S/6B889B9B95243254.par

Linkki sairaanhoitopiireille suunnattuun kyselyyn:

https://www.webropolsurveys.com/S/9389F2E2784F98BB.par

Säästöarvioita kohtaan on osoitettu suurta mielenkiintoa ja toivomme nyt toteutettavan kyselyn tuottavan asiasta parhaan mahdollisen arvion, jotta hallitusohjelman kuntatalouteen kohdistuvista säästötoimista saataisiin realistinen kuva.

Kuntaliiton asiantuntijat, jotka voivat kertoa lisää

Löydä lisää sisältöä samoista teemoista

Kuntamarkkinat 18.-19.9.2024!

Kuntamarkkinat tarjoaa vuosittain kahden päivän ajaksi monipuolista ja ajankohtaista tietoa. Kuntamarkkinat on ideoita pulppuava julkisen sektorin vuoden suurin foorumi, joka järjestetään Kuntatalolla Helsingissä.

Tutustu ohjelmaan ja ilmoittaudu jo mukaan!