Euroopan neuvoston kunta-ja aluehallintokongressin syysistunto 19.-21.10.2016
Kunta- ja aluehallintokongressin istunto Strasbourgissa lokakuun lopulla keskittyy paikallis- ja aluetason etiikkaan ja toiminnan läpinäkyvyyteen. Kunnallispolitiikan eettisiä arvoja käsitellään esimerkiksi korruption vastaisuuden ja julkisen toiminnan eettisten periaatteiden korostamisen kautta, ja keskustelemalla hallinnollisten voimavarojen (kunnan työntekijöiden työn) väärinkäytöstä vaalikampanjoinnissa.
Syysistunnossa keskustellaan myös Euroopan sosiaalisesta peruskirjasta. Lisäksi Liisa Ansala kertoo Armeniaan tekemästään vaalitarkkailusta ja Armenian aluehallintoministeri kertoo poliittisesta vuoropuhelusta Armenian viranomaisten kanssa. Istunnossa kuullaan myös romanien asemasta kunnissa - erityisesti suhteessa muukalaisvihaan ja rasismiin, ja saadaan Kyproksen ja Kroatian maaraportit. Naisten poliittinen osallistuminen ja edustus paikallistasolla, sekä kysymys tasa-arvoisesta budjetista tuovat tasa-arvoasiat keskusteluun.
Edellä mainittujen lisäksi istunnossa käsitellään myös hyvää hallintoa metropolialueilla; tarvitaanko erityislakeja näille alueille. Radikalisoitumisen estäminen paikallistasolla, ja kongressin toiminnan painopisteet tulevina neljänä vuotena ovat myös esillä.
Kunta- ja aluehallintokongressi kuulee tavanomaiseen tapaan Euroopan neuvoston pääsihteeri Thorbjørn Jaglandia, parlamentaarisen yleiskokouksen puheenjohtajaa ja ministerikomitean puheenjohtajamaan edustajaa. Istuntoihin on viime vuosina kutsuttu nuorten edustajia, millä kongressi haluaa korostaa nuorten osallistumisen merkitystä. Suomesta syysistuntoon osallistuu Maija Maunu Turusta.
Lokakuun syysistunnossa valitaan myös kunta- ja aluehallintokongressin puheenjohtajisto, hallitus ja valiokuntien puheenjohtajat. Maat ovat asettaneet uudet valtuuskunnat, joskin Suomi, jossa poliittiset voimasuhteet ovat samat kuin neljä vuotta sitten, jatkaa samoilla edustajilla. Suomen valtuuskunta vaihtuu kevään kuntavaalien jälkeen.
Lisätietoja syysistunnosta kunta-ja aluehallintokongressin verkkosivuilta